Vankina Venäjällä – Siperia opettaa

Vankileirin sijainti, Komin tasavallan pääkaupungin Syktyvkarin kupeessa

Ilkka Kariston kirjoittama haastattelukirja ”Vankina Venäjällä” on tositarina. Siinä on tapahtumien osalta Papillonmaista vetävyyttä. Kertomusta on välillä vaikea uskoa todeksi. Miten suomalaiselle voi tapahtua tällaista? Kirjan lukee yhdellä rupeamalla.

Huumekuriiri Jan Salo joutuu suunniteltuun väijytykseen Venäjän puolen passintarkastuksessa 50 grammaa heroiinia kondomissa peräsuolessaan. Siitä vie tie tutkintavankeuteen, muutamaan siirtovankeuteen ja siitä Etelä-Siperian Komin tasavaltaan vankileiri 25:lle kolmeksi vuodeksi.

Siperian kesä kestää kolmanneksen vuodesta, loput on talvea ja pakkanen saattaa laskea jopa -40 asteeseen. Luulisi, että tämä on pahin mahdollinen parakkiin vangitulle, mutta niinkin lähellä kuin Karjalan tasavallassa on pahimmat leirit, joissa hakataan jopa 12 vartijan voimin taju kankaalle tai roikotetaan katosta. Usein väljemmät vankileirit ovat tietyiltä osin jopa helpompia lusia, kun joissain vankiloissa on tilanpuutteen takia alle neliömetri tilaa yhdelle vangille.

Ensimmäinen vastaantullut asia Salolle oli kammottava haju, saastainen patja, hiiret, luteet ja kirput. Ruskea vesi sairastutti hänet välittömästi. Kun hän löysi ensimmäisen englantia osaavan vangin, hän alkoi päästä jyvälle järjestelmästä. Tärkeä väline on langasta rakennettu köysirata jolla sellin ulkoseinustalla viestit, tupakat, huumeet, jopa yhteiskäytössä oleva puhelin siirtyvät sellistä toiseen.

Hyvin tärkeä piirre vangeilla on hierarkiajärjestelmä. Ylimpänä voryt, sitten blatnoit, miehet/jätkät, luottovangit ja alennetut. Voryt ovat kiehtovia rikollisten kuninkaita. ”varas”-sanalla on huimasti korkeampi arvolataus Venäjällä kuin Suomessa. Voryt ovat varkaiden eliittiä. He ovat mafiapomojenkin yläpuolella tiukan koodistonsa vuoksi. Vory ei saa tehdä rehellistä työtä elämänsä aikana eikä mennä naimisiin. Heitä on ollut 30-luvulta asti. Määrä vähenee.

Blatnoit ovat merkittäviä mafiapäällikköjä jotka ohjailevat vankileirin raha/tavaraliikennettä, käskevät myös vartijoita ja toimivat tuomareina.

Salo kuului jätkiin eri peruslusijoihin.

Luottovangit ovat halveksittuja, joska he ovat hyvää pataa vartijoiden ja johdon kanssa.

Alistettuihin kuuluvat seksuaalirikolliset, entiset poliisit, homoseksuaalit ja vasikat. Alistetulle saa antaa vaikka tupakan, mutta häneen ei saa koskea. Siispä alistetulta ei saa ottaa mitään vastaan. He ovat eräänlaisia orjia.

Karut olosuhteet ovat kammottavat, ja vankien sisäinen hierarkia ei ole ainoa. Vankienhoitojärjestelmän protokolla on kammottava jäänne neuvostojärjestelmästä. Asianajajaa ei kiinnostu sentin vertaa syytetyn asia, ja tulkki kääntää vain kolmasosan. Suomen puolen diplomatia ja asianajo on täysin hv-pohjalla. Ihmettelen suuresti, ettei Salo ole katkerampi, koska itse raivostuin tuosta välinpitämättömyydestä. Laki jopa mahdollistaa voimalla sen, että rangaistuksen voi kärsiä Suomessa.

Vankileirisysteemi on toiminut jo tsaarinvallan aikaan. Sitä on Amnestyä myöden yritetty kitkeä pois. Amnesty sai lyhennettyä tuomioita, että vankiloihin saataisiin enemmän tilaa. Venäjä siis päätti päästää vapaaksi kuuden vuoden istumisen jälkeen Dmitri Kuznetsovin, joka raiskasi ja murhasi lapsia videoiden tilaajien toivomusten mukaan. Salon seurana yhdessä salissa oli 70 vankia. Sielläkin kuri on kovaa. Kun pampulla lyödään kasvoihin, lyödään kaikin voimin.

Kirjassa ei pysähdytä mihinkään, vaan lukija oppii uusia asioita vankilakulttuurista, kuten tavat, nokkimisjärjestyksen ja venäjänkielen, jonka Salo opetteli. Koko linnasta leirille-lusiminen kesti yli kolme vuotta kun tuomio oli seitsemän. Vaikka Putin oli hiljan määrännyt, ettei ulkomaisia vankeja saa päästää maasta, oli Salon onni, että hänen tapaustaan oli käsitelty ennen Putinin lainmuutosta.

Vankina Venäjällä on kutkuttavan jännittävä tosikertomus ja itse tarina on huikea. Sen sijaan Ilkka Kariston osuus haastattelijana ja kirjoittajana on vaatimaton. Hyvin lyhyet osuudet historiasta, politiikasta ja maantiedosta eivät ole tarpeeksi kun kerronta on omituisen kolmijakoista. Hän itse kertoo kolmannessa persoonassa journalistin äänenpainoin tapahtumista. Sitten hän ottaa ”vankimaisen” kieliasun ja pyörii myös ensimmäisessä persoonassa. Liian harvoin tulee Salon itsensä sitaatteihin merkittyjä kokemusasiantuntijakommentteja vankilaslangilla. Ei tämä liiemmin lukemista häiritse, muttei amatöörimäisyys kirjaa ainakaan paranna.

Loistava kirja se on silti, koska useimmat meistä janoavat tietoa rikollisten jännittävästä ja hurjasta elämästä.

2 thoughts on “Vankina Venäjällä – Siperia opettaa

  1. Kiitosta. Useinmiten tulee vähemmän mairittelevia kommentteja, mutta liittyvät politiikkaan. Tämä on ainoa foorumi johon kirjoitan, ja ainoa koulutukseni on junnuna pariin-kolmeen kertaan luettu Hemingwayn tuotanto. Tarkoittaen sitä, että yritän tiivistää ja karsia turhat rimpsut pois. Eräs kirjoittamisen ammattilainen sattumoisin kiitti samaisesta blogista. Muistettakoon, että kirjailija kirjoitti kirjan, ja minä vain ruodin sitä.

    Tykkää

  2. Löysin täältä hienoja viestejä. Rakastan tapaa, jolla kuvailet. Kiva!. After I read this article, I got an idea that I could use for my next step. a few sentences are clearly illustrated here. thank you for writing this article. I got a lot of experience from here.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s